Politiikkapalsta
Tasa-arvo politiikan perustana
9.9.2023
Valtuustokausi on puolivälissä ja jo tähän mennessä on tapahtunut suuria muutoksia kaupungissamme, kun Satakunnan hyvinvointialue aloitti toimintansa tämän vuoden alusta. Samalla kaupungin toiminta…
Kirkonemännät 100 vuotta Huittisissa
12.8.2023
Vakiintuneen käytännön mukaan ovat Kirkonemännät mukana joulukoristelussa, mm. Katariinan kappelin pienen kuusen koristamisessa. Kesäaikaan Kirkonemännät kukittavat kirkon kahden hengen vuoroissa viikon kerrallaan.
Elias Rantasen tervehdys politiikkapalstalle
18.6.2023
Myös minulle on annettu vuoro kirjoittaa arvoisalle Huittisten Kokoomuksen politiikkapalstalle kesäkuulle 2023 kirjoituksen. Kiitos luottamuksesta! Kaksi vuotta on nyt kulunut historiallisesta…
Kaupungin luottamushenkilöt, mitä heille kuuluu.
6.6.2023
Karkeasti poliittiset luottamushenkilöt täällä Huittisissa voi jakaa kahteen aika erilaiseen ”loosiin”. Omassa luokassaan ovat kaupunginhallituksen jäsenet ja hallituksen kokouksiin osallistuvat…
Aurinkoenergiasta buustia talouteen
19.5.2023
SUN2 OY:n suunnitteilla oleva aurinkovoimalahanke tarjoaa toteutuessaan Huittisten kaupungille merkittäviä taloudellisia hyötyjä. Tämä hanke ei ainoastaan tue kestävää kehitystä, vaan myös vahvistaa…
UUDET PÄÄTTÄJÄT KIRKOLLA
30.4.2023
Elämme mielenkiintoisia aikoja, vielä ennen kesälomia on pari kirkkoneuvoston kokousta ja yksi kirkkovaltuuston kokous.
Minkälaisen tulevaisuuden haluamme?
16.4.2023
Nyt eduskuntavaalien tuloksen selvittyä odotamme uuden hallituksen ja hallitusohjelman muodostumista. Ovatpa hallituksessa mitkä puolueet tahansa, on päivän selvää, että Suomen talouden velkaantumien…
Päätöksenteossa on punainen lanka pahasti kateissa
2.4.2023
Aluevaltuusto on kokoontunut alkuvuoden aikana pari kertaa. Asialistalla on ollut lähinnä nuijankopautuksella käsiteltäviä hallinnollisia asioita. Kuitenkin takanamme on lähihistorian yksi suurimmista…
Hyvä arki - hyvinvoivat huittislaiset
16.3.2023
Satakunnan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa tämän vuoden alusta. Sote -palvelut meille huittislaisille tuotetaan hyvinvointialueen toimesta. Tämä ei tarkoita sitä, että kuntalaisten…
Uusi kunta alkoi 1.1.2023 – kunnan sotekiinteistöjen osalta tarvitaan kestävä ratkaisu
27.2.2023
Itsenäisen Suomen suurin hallinnollinen muutos toteutui pitkän valmistelun jälkeen vuoden 2023 alusta. Kuntien tehtäväksi tuli kunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin toteuttaminen ja niihin liittyvä suuri…