Päätöksenteossa on punainen lanka pahasti kateissa
2.4.2023
Aluevaltuusto on kokoontunut alkuvuoden aikana pari kertaa. Asialistalla on ollut lähinnä nuijankopautuksella käsiteltäviä hallinnollisia asioita. Kuitenkin takanamme on lähihistorian yksi suurimmista uudistuksista. Moni käytännön asia on täysin epäselvä, eikä selvyyttä vaikuta olevan tiedossa vielä vähään aikaan.
Olen erittäin huolestunut siitä, että valituille lautakunnille ei ole tuotu vielä oikeastaan mitään konkreettista asiaa valmisteluun. Olemme kyllä lukeneet lehtien palstoilta, kuinka palvelusetelien ja omaishoidon tukien suhteen on tehty melko suuriakin linjavetoja. Nämä päätökset ovat konkreettisesti tapahtuneet jossakin pienellä porukalla, ei suinkaan aluevaltuustossa tai valituissa lautakunnissa.
Mielestäni toimintaa aluehallinnossa haittaa punaisen langan katoaminen. Eri virkamiehet ja poliitikot tuntuvat kukin puuhastelevan omia pikkuprojektejaan, mutta emme oikeasti puhalla yhteen hiileen. Koko uudistuksen tarkoitushan oli parantaa perustason palveluita kustannusten hillitsemiseksi ja terveyserojen kaventamiseksi. Tarkoitus oli luoda tulevaisuuden sotekeskus lähellä ihmistä. Uudistuksen piti kaventaa terveyseroja, parantaa palveluja ja ennen kaikkea luoda toimivat palvelukokonaisuudet. Yksi merkittävä tavoite oli integroida sosiaali- ja terveydenhuoltoa entisestään. Tarkoitus ei ollut tuhota toimivia palveluseteliratkaisuja tai pahentaa omaishoitajien ahdinkoa. Nyt keskustelun fokus on aluehallintotasolla jo kovasti vinksahtanut sellaisten pilvilinnojen, kuten uuden keskussairaalan rakentamisen suuntaan tai että palvelut pyrittäisiin tuottamaan ilman yksityissektoria. Emme tarvitse uutta kallista rakennusta sairaalanmäelle, vaan toimivia sotekeskuksia lähellä ihmistä. Mikäli aiomme onnistua, meidän on rohkeasti lisättävä yhteistyötä yksityisen sekä kolmannen sektorin kanssa.
Lopuksi totean, että meillä on vielä vaikeat ajat edessä, ellei päätöksentekoon saada selkeää punaista lankaa.
Atte Hölttä
Aluevaltuutettu, lääkäri (kok)
Kirjoitus on julkaistu myös Satakunnan Kansan mielipide-palstalla 4.4.2023.