Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Miten voin vaikuttaa?

Kunnallispolitiikka on hyvin maanläheistä politiikkaa. Jokainen voi osaltaan olla vaikuttamassa kunnassa tehtäviin päätöksiin kertomalla mielipiteistään ja toiveistaan omalle valtuutetulleen tai valtuustoryhmän jäsenelle. Myös yhteydenotto asiaa käsittelevän lautakunnan jäseneen on hyvä tapa saada mielipiteensä huomioiduksi.

Kokoomuksen valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten yhteystiedot löydät osiosta Valtuustoryhmä ja Lautakunnat.


Jos haluat tulla mukaan vaikuttamaan henkilökohtaisesti, olet tervetullut mukaan kokoomuslaisten yhdistysten toimintaan. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi on sinulla mahdollisuus ryhtyä valtuustoehdokkaaksi tai lautakuntien jäseneksi. Näin pääset vaikuttamaan asioiden käsittelyyn ja päätöksiin itse.

Liity jäseneksi

© 2008 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut